sunnuntai 1. elokuuta 2010

This is a lifetime deal

Eve

Muistan vieläkin ensimmäisen kerran kun tapasin Even, Evellä oli ihanan tyttömäiset vaatteet ja kännykkä pussi joka roikkui hänen kaulasta, kullanväristen hiusten vieressä. Kun koulussa kysyttiin, kuka haluaisi näyttää Evelle paikkoja. Puolet luokasta nostivat kätensä ylös, mukaan lukien minä. Vaikka todella toivoin saavani tehtävän, en sitä siitä huolimatta saanut. Petyin.. En olisi silloin koskaan uskonut, että meistä voisi tulla näin hyviä ystäviä. Mutta noin vuosi myöhemmin kun olimme oleskelleet eriporukoissa, aloimme jutella ja muutenkin olla enemmän yhdessä. Ajattelin aina, että Eve oli todella mielenkiintoinen, siksi alunperin halusinkin tutustua häneen. Jossain seiskaluokan keskivaiheilla tunnustin Evelle että hän on minun parasystäväni. Otin riskin koska tiesin ettei Eve tuntenut samoin minua kohtaan, siitä huolimatta halusin ilmaista tunteeni. Ja tein sen tietty säälittävästi tekstiviestillä, tekstiviestissä luki jotain vastaavaa "hei eve, musta tuntuu että sä oot mun paraskaveri.. oot kyllä ollu jo aika kauan, en vaa oo sulle uskaltanu tunnustaa.." Yllätyin todella suuresti kun sain vastaavanlaisen viestin takaisin. Tunnustuksen jälkeen aloimme olla enemmän yhdessä koulun jälkeen ja viikonloppuisin. Jo neljännellä tai viidennellä luokalla olimme huomanneet kuinka samanlaisia olimme. Me kummatkin harrastimme balettia ( Eve oli juuri muuttanut ja aloitti samassa ryhmässä kuin minä vielä sattumalta) me molemmat harrastimme kuvaamataitoa espoon kuvataidekoulussa, ja aloitimme myös show tanssin yhdessä. Meillä oli todella usein samanlaisia mielipiteitä asioista, ja kummallakin oli rasittava päänsärky todella usein, vaikkakin minulla se nyt loppui mutta Evellä huomattiin migreeni.. Me kummatkin tykkäsimme herkutella, laiskotella ja mitä nyt yleensäkkin teen. Päivä päivältä Evestä tuli minulle tärkeämpi. Vaikka Even kanssa vietimme paljon aikaa kahdestaan siitä huolimatta meillä kummallakin oli myös muita todella TODELLA hyviä ystäviä. (Kuten SS ( sexy six ) johon kuuluu Juulia Kaisa Enja Peppi ja tietty minä ja Eve. ) Kaikista huolimatta Eve vei aina huomioni, Evestä tuli minulle niin tärkeä että halusin suurinpiirtein omistaa koko tytön :) Pelkäsin todella että Eve viedään pois minulta.. Tämä jo luultavasti alkaa kuulostamaan parisuhteelta, mutta tavallaanhan meillä oli erinlainen parisuhde nimittäin todella vahva ystävyys suhde. Eve on minulle niin rakas etten löydä mailmasta yhtäkään niin nättiä sanaa joka kuvailisi sitä. Tiesin, että pysyisin kertomaan Evelle mitä vaan joka painoi mieltä, ja edelleenkin pystyn. Luotan Eveen ihan sataprosenttisesti, olen varma siitä, että mikään minun henkilökohtainen asia ei leviä Eveltä kenellekkään. Vaikka meidän ystävyys suhde saattaa kuulostaa täydelliseltä, kyllä me riidellään. Huhhuuh, meillä on sanaharkkaa melkein joka päivä. Siitä huolimatta me osataan olla tarpeeksi isoja ja pyytää anteeksi tyhmistä jutuista ja riidoista toisiltamme. Kuuluuhan riidat terveeseen suhteeseen, sekä ystävyys suhteeseen. Pitäähän välillä vähän kinastella eikös, sehän ois ihan epänormaalia jos me ei riiltäis. Jotkut sanoo, että ollaan ku siskoja ku riidellään. haha.. asiasta toiseen.. Huolehdin ja hoivaan Eveä kuin omaa pikkusiskoa, vaikka minä olenkin nuorempi. Paasaan Evelle välillä terveysasioista ja ruuasta. Siksi välillä Eve haukkuukin minua toiseksi äidiksi.. Pakkohan siitä välillä on huolehdittava.. Eve on liian kallis menetettäväksi. Vaikka etäisyys meidän kahden välillä kasvaisikin en silti päästä irti, Eve tulee olemaan minun parasystäväni ikuisesti. Jokainen muisto evestä on tatuoitu minun sydämmeen.. Ei sitä noin vaan voi unohtaa.. Ja tietty me ollaan yhteydessä niin paljon kuin vaan pystytään :) 
Ja niille viel jotka ei ehkä älynny viel tai tienny.. Niin eve siis muutti kanadaan 29.7.. 


bye bye black birdy, ill never forget you. i love you, best friend ! 

ps. sori noi kuvat ei oo mitään ihan paraslaatusii

with love
Juuli 

26 kommenttia:

  1. vähän kauheeta että eve muutti pois:( miltäköhän nikostakin tuntuu..

    VastaaPoista
  2. ihana postaus, ooot hyvä kirjottamaan<3

    VastaaPoista
  3. kamalaa että eve muutti :(( niko parka. ja sulla tietenkin myös kauheeta

    VastaaPoista
  4. toi oli sika ihanasti kirjotettu, huomaa kuinka tärkee se on sulle...sull tulee varmaa iha kauhee ikävä, mut meet sit moikkaa sitä joskus !;)

    VastaaPoista
  5. aaa en tunne sua yhtään, mut kiinnostuin vähän aika sit täst blogist ja nykyään katon joka pv et onks tullu uusii postauksii. tää postaus sai mut oikeesti itkemään. toivottavasti pysytte even kaa viel yhtä hyvinä ystävinä! ja tsemppiä sun lukihäiriön kanssa, oot tosi hyvä kirjottamaan :-------------------)

    VastaaPoista
  6. ooooookoooooooo mitä vittuu noi selittää jostai nikost. tosiaa, aloin itkee lopus .. :) ihana toi bye bye black birdie

    VastaaPoista
  7. LOVEE ! <3 ihanii kuviiiii...mulle tuli nyt viel kauheeempi ikävä evee ku viime päivin :(( miss her so much !!! onneks päästää sinne ens kesän :) ja noi anonyymit eve ja niko ei oo enää yhes

    VastaaPoista
  8. :((( tulee nii ikävä evee :( mä en ees pysty kuvittelee milt sust juuli tuntuu :( ! mut me ollaa sun tukena, kaikki, tiiät varmaa ketä meinaan :)<3 te olitte niin sellane "perfect couple" jos nii voi sanoo :D haha. Ei vaa pysty kuvittelee et eve on oikeesti siel :(

    VastaaPoista
  9. voi te kuulostatte hirveesti multa ja mun parhaalta ystävältä! ja voin vaan kuvitella et ei oo sulle helppoa nyt kun asutte niin kaukana toisistanne. mut kyllä tollaset kaukokaverisuhteet (huhhuh mikä sana) kestää, mulla on kokemusta niistäkin :D

    ja hei muutes missäs harrastit balettia? mäki harrastin nimittäin tosi pitkään ja nyt lopetin..
    mut hei i like your blog very much ja vaikutat mahtityypiltä :)

    VastaaPoista
  10. juuli tää oli ihana, aloin itkeen. ootte ihania ! <3

    VastaaPoista
  11. Tää teksti välittää uskomattoman paljon tunnetta lukijoille. Näkee, et kirjotat suoraan sun sydämest (:

    VastaaPoista
  12. munki mielestä tosi hyvin kirjoitettu tuo teksti :') saa ihan herkistymään !
    pysytte _varmasti_ hyvinä ystävinä välimatkasta huolimatta ! :-)

    VastaaPoista
  13. Voi, onpa inhottava tilanne. Muuttiko eve sinne ihan kokonaan vai vaan väliaikaisesti? Onneksi pystytte pitämään netin kautta yhteyttä! Tsemppiä!

    mari

    VastaaPoista
  14. Mulle k-ävi sama juttu. Tutustuin epulh kamuun ja viikiin lopus se ssano et me muutetaan ja se oli ihan kauheeta muklle koska oltiin bestoja ja se asuu aika kaukana en voi sitä nyt kauheesti tapailla. ;(

    VastaaPoista
  15. Anonyymi : Ni on.. noo en usko et se pahemmin ajattelee asiaa koska ne eros juhannuksena..

    Wilma-Jan : Kiitos :)

    Anonyymi : Niin se vähän onkin.. Ja samaa mitä tossa aikasemmin mainistsin, en usko että se nikoa enää haittaa kun eve ja niko erosivat juhannuksena.

    Anonyymi : NIin tulee ihan tajuton ikävä.. :( Mä meen moikkaan sitä uutenavuotena ja varmaan myös ens kesänä !

    Anonyymi : Kiva ku tykkäsit mun blogista :) kiva saada lisää uskollisia lukijoita :D Vau en edes tiennyt että voisin olla noin hyvä kirjottamaan :) kiitos !

    Anonyymi : Juu, no ne varmaa oli vähä confused.. se ei kumminkaa oo mun tehtävä kertoo muiden parisuhteista :s kiitoksia :)

    Enya : No sama, ku kirjotin tätä !.. mut yritin pysyy vahvana :) i miss her too <3

    jassu : samoiin !! mm.. on tää aika munasta varmaa monelle muullekki, ja kiitos ku ootte siin ja sillai :)<3 haha perfect couple ;) aww good word love ! Jep.. eka tuntu vaa et se ois lähteny johonki lomalle, mut sit ku alkaa ajattelee ettei se tuu takas ja kaikkee, tulee nii shit olo..

    eerikä :Juu me yritetään parhaan mukaan pysyä yhteyksissä ja muutenkin kyllä meidän ystävyys on ainaki omasta mielestä tarpeeks vahba että se kestää ! Minä ja eve harrastettiin balettia espoon tanssikoulussa, ( muistaakseni ) minä harrastin noin 6 vuotta ja lopetin.. ja en muista kauan eve tanssi :) ja kiitos ! <3

    Nenna : aeeww <3 kiitos :P

    Venla : kiitos :) sitä yritinki ! :P

    Anonyymi : Kiitos ! toivotaan parasta, ja minä yritän parhaani !

    Anonyymi : oikeasti 4 vuodeksi mutta hän saattaa jäädä pidemmäksikin aikaa jos ei halua muuttaa takaisin suomeen.. kiitos <3

    Anonyymi : jep inhottava tilanne.. :s

    VastaaPoista
  16. hui ootpa hyvä kirjottaa! mul tuli koko ajan kylmiä väreitä ku luin tätä :o

    VastaaPoista
  17. Mä kysyn uteliaisuudesta paria asiaa,sun ei tarvii julkasta tai vastata näihin jos et halua . :) Eli minkä takia Eve muutti Kanadaan ? Ja onko Eve kuinka kauan tiennyt tästä muutosta ,että milloin heidän perhe päätti muuttavansa sinne ?

    VastaaPoista
  18. kunnol kaikki vaa säälii sua, ja kirjotit muutenki ihan ku eve olis kuollu... 'camoon

    VastaaPoista
  19. aloin itkee... noist kirjotusvirheist

    VastaaPoista
  20. yhdyn edellisiin, tosi surullista et näin kävi mutta ei Eve katoo mihinkään:) täst näkee kuin aidosti te ootte tosiaan parhait kavereita! ♥ voimiia

    VastaaPoista
  21. ihanaa tekstiä, oot nii hyvä kirjottaa ja kirjotat nii söpösti ja ihanasti kaikista sun tutuista! tää blogi on ihan paras!

    VastaaPoista
  22. ärsyttää tollaset kirjotusvirheistä valittajat kun niitä ei edes ole paljon. muutenkin ärsyttää kun joku kommentoi negatiiviseen sävyyn jostain kirjoituksesta joka merkitsee todella paljon itselle. tämä oli yksi parhaista merkinnöistäsi ja ihailen yhä tapaasi kirjoittaa rehelliseen ja tunteelliseen sävyyn. :--)

    VastaaPoista
  23. kauheeta ku eve muutti :( vaik vast tavattii riparil nii tulee ikävä :(

    VastaaPoista
  24. Alko itkettää lopus ku aloin aattelee kun mun oma paras kaveri muutti myös ulkomaille about vuos sit :( Oltiin kans kun paita ja peppu. Tiiän sun tunteen paremmin ku hyvin...Se pitää vaa kestää. Ja niin oon kestänykki. Ainakin meidän ystävyys suhde vaan kasvo ja vahvistu sen muuton jälkeen. Varmaan teilläkin :) Anteeks pitkä viestini, mut tää postaus oli vaa lähel mun sydänt ja toi muistot mielee..

    VastaaPoista
  25. mustki on kauheeta ku eve muuttaa ni suoraa sanoe en voi ees kuvitella milt sust tuntuu :( mut juuli voimia kyl te even kaa pystytte pysyy viel parhain kavereina :)

    VastaaPoista
  26. WOW! tosi hienosti kirjotettu mulle tuli kylmät väreet ja aloin vaa itkee, joka on mun mielest tosi outoo ku en yhtäään tunne sua ja Eveä :D mä en ainakaan huomaa mitään kirjotusvirheitä! Kaikilla niitä tulee ne kuuluu vaan elämään joten ei sun tarvii aina pyydellä niist anteeks! muuten mun mielestä sä et näytä yhtään hevoselta aloin vaa nauramaan ku kuulin siitä :D mut keep going tää sun blogis on ihan mahtava ja tääl on ihanii kuvii:) PÄRJÄILE!
    -R

    VastaaPoista

Paper planes kiittää, ja toivoo että laitat kommenttia asialliseen sävyyn.