sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Great Weekend

IMG_8718
(pahoittelen mun nyrpeetä naamaa..) UUSI neule Gina Tricot, takki/jakku Caramelo (äitin), housut Pull&Bear, kaulakoru Bershka 
IMG_8710
IMG_8724
IMG_8728
Kengät Bianco (viime vuonna ostettu)
Näitä kuvia ottaessa (tai Niilan ottaessa musta), opin ettei kannata ottaa kuvia ennen ruokaa nälkäisenä. Tyytymätön ilme ja nälkiintyvä Juuli yhtä kuin tylsiä kuvia hah! No onneksi ei ollut viikonloppu sellainen, söin koko viikonlopun oikein hyvin ja olin erittäin hyvällä tuulella. Perjantai meni Nicon kanssa ravintolassa ja kävästiin myös nopeasti Tigerissa kurkkaamassa menoa kun siellä järkätään Skyline tapahtumaa (jota itsekkin promoilen). Oltiin kummatkin sen verran väsyneitä, että päätettiin lähteä "tylsänä biletys parina" ajoissa kotiin. Lauantaina kotiin tullessa syötiin vieraiden ja perheen kanssa jonka jälkeen suuntasin Kaisan ja Enjan kanssa stadiin kattomaan The Millersiä! Illan huippukohta oli ehdottomasti nähdä näitä rakkaita, mutta myös elokuva oli aivan sika hyvä.
Sunnuntaina eli tänään olin kuvailemassa Rosan kanssa ulkona, voisin pistää teillekkin muutaman kuvan siitä myöhemmin! Eli hyvä viikonloppu.
Untitled
Instagram paperplanesj

Tyytväinen Juuli kuittaa!

with love
Juuli 

12 kommenttia:

  1. oi kivoja kuvia ja oot hirmunätti! :)

    VastaaPoista
  2. Ois kiva saada jonkinlaista parisuhdepostausta! Esimerkiksi pientä tarinaa teidän tapaamisetsa, kuinka usein näätte, mitä puuhatte jne. :) Tsemppiä alkavaan viikkoon! Miten kirjoitukset lähti käyntiin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelailin että järjestäisin jonkun kysely jutun että siitä voitais kysyä kysymyksiä kun en oikeen osaa vaan kertoa :D mut hyvä idea :) Kiitos paljon samoin sinne! Ihan hyvin lähti juu :)

      Poista
  3. kauan ootte ollu yhessä? onko teistä jotain postausta kuinka tapasitte, jos ei niin olisko semmonen mahdollista? olis kiva kuulla siitä jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ollaan oltu 2 vuotta ja noin 9 kuukautta :) kyllä varmaanki!

      Poista
  4. Love your hair!! :)

    www.dodolce.blogspot.com

    VastaaPoista

Paper planes kiittää, ja toivoo että laitat kommenttia asialliseen sävyyn.