lauantai 23. huhtikuuta 2011

France, Annecy day 1



IMG_5785
IMG_5795
IMG_5796
IMG_5799 Kämpän maisemat parvekkeelta. 

Bonjour tout le monde ! 
Terveisiä ihanasta Ranskasta ! Kerran oon Ranskassa ennen käynyt pienenä. Mutta nyt tavallaan ensimmäistä kertaa, tai ainakin ensimmäinen kerta josta muistan mitään ( haha ). Torstai aamuna mut herätettiin klo 4.40 aamulla, ja lentokentälle lähdettiin 5-6 aikaan aaamulla. En siis todellakaan ollut väsynyt, muuten vaan oli sellanen olo että olisin kävellyt unissani. Matkan kohti Genevan lentokenttää nukuin noin 2 tuntia matkasta. Genevasta ajettiin Ranskan puolelle pikku kylään nimelta Annecy, suoraan lounas pöytään. Jonka täytti ihanat kesäiset salaatit ja tuoreet patongit. Ruuan jälkeen päätimme suunnata vuorille jotka ympäröivät pientä Annecyn kylää. Sieltä tultua mentiin meijän kämpille, ottaan pientä lepoa ja juotavaa. Illalla mentiin sitten rantaan syömään sellaseen ihanaan pieneen ranskalaiseen ravintolaan. Mulla on niin avuton olo kun mulle tullaan jotain puhumaan, kun en siis ymmärrä mitään. Osaan just ja just sanoa minun nimeni on juuli ( jonka eve mulle opetti joskus )  kiitos ja hei. Enkä mitään noita uskalla lausua kellekkään koska mun ranskantaidot on ihan hanurista suoraan sanottuna. Sen ärrän lausuminen on vaan yksinkertaisesti tosi vaikee :D Ruoka täällä on ihan mahtavaa, tuoretta patonkia ja pitkästä aikaa ihan sairaan hyviä mansikoita ja vadelmia, NAM ! myös suuri plussa on nää kelit ja ympäristö. Uskomattoman kauniit maisemat, nää vuoret on valtavia ja aivan sairaan hienoja sekä toi vesi on ihan sika kaunista kun se on niin kirkasta ja turkoosia. Kaunis paikka, suosittelen kelle tahansa joka tykkää ulkoilla ja nauttii kauniista maisemista :) 
Valitettavasti en voi lisätä tän enempää kuvia koska tää netti on ihan super hidas ja se ei suostu jostain syystä lataamaan noita kuvia yhtään tän enempää.. Olis ollu vaikka mitä kivoja kuvia :(
Mutta hyvää pääsiäistä kaikille :)

with love
Juuli 

19 kommenttia:

  1. ooooooh toi maisema! kaikki ranta, kesä ja lämpö kuulostaa nii kaukaselta vaikka suomessaki on kyl ihan kohta kesä :D

    VastaaPoista
  2. ai ootteks te vaa niiku jossai pikku kylässä?

    VastaaPoista
  3. Don't worry. Oon ollut Ranskassa joka ikinen kesä (14 kertaa) enkä osaa itekkään yhtään enempää ranskaa kun sä. :D Jotkut asiat jää hetkeks mieleen, mutta sitten ne unohtaakin. Ja koko muu perhe puhuu Ranskaa tosi hyvin, siinä sitten istun ja mietin että millon ne lopettaa höpöttämisen Ranskaks. :)

    VastaaPoista
  4. ihania kuvia! mäkin haluisin hirveesti ranskaan, nizzaan:):)

    VastaaPoista
  5. Oii kivan näköstä!!;) toivottavasti koht lisää kuvia;D
    Hahah kantsii osaa "en puhu ranskaa" ranskaks eli "je ne parle pas francais" XD

    VastaaPoista
  6. hei awww olin tuolla ite joku 2 vuotta sitten, ja se on ihanaaa paikka!! :)

    VastaaPoista
  7. vau, hienonpaakin hienonpi paikka ♥

    VastaaPoista
  8. been there done that! ihana paikka:)

    VastaaPoista
  9. en tietty oo yhtään kade.. ;)
    näyttää aivan mahtavalta, pidä hauskaa!

    VastaaPoista
  10. Kauan oot ranskassa? :)

    VastaaPoista
  11. super upeet maisemat !!! näyttää vähän joltai kung fu panda paikalt :D :) havefun <3

    VastaaPoista
  12. äää reilua! ihanan näköst tuolla ! onks siell kui lämmintä ?

    VastaaPoista
  13. oon sulle ihan älyttömän kateelline ku oot ny ranskas !! oon halunnu sinne pienestä pitäen :):)

    VastaaPoista
  14. Sellainen korjaus, että suomeks se on Geneve eikä Geneva...

    VastaaPoista
  15. haha joo muistan ku opetin sulle sen "Je m'appelle Juuli" :D kerro mulle sit mitä mieltä oot ranskasta ! koska se on yks mun lempi paikoist koko maailmas :) ja sit voitais mennä sinne joskus aikuisena ! ja shoppailtais siel etelä-ranskas ja kateltais niit goodlooking & sixpack men on the beach :p pitäkää hauskaa annecyssa !! :) meidänki on pitänyt mennä sinne monet kerrat :) terkkuja teille kaikille ! miss & love you honeyyy <3

    VastaaPoista
  16. Kaisa : JEEP ! oiihh <3 kesä kohta jeaa !

    Anonyymi : Kyllä, tai ei ihan pikkunen mut joo aika pieni :)

    Rosa : Haha voooii :D no onneks kiitos, hei ja jollain tälläsel yksinkertaisel sanalla pärjää :D haha

    nooris : Kiitos :) voih nizza ois kyl makee ;)

    elsku : Joo kohta lisää tulee jeaa heha :)) Joo mä sanoin ton vaa enkuks nii tyypit vaa okay ja lähti :D sit tuli sellanen no höh olo :D

    Veronika : Hehaa niicee ! toi oli uskomattoman kiva paikka ah !

    vilma : Jep todellakin :)

    Anonyymi : hah nice :) true !

    Heidi : Se oli mahtava paikka : )) suosittelen heha :))

    Anonyymi : Oltiin vaan 4 päivää :)

    Peppi : HAHA joo kung fuuuu :D peppi sulle hyvä paikka..;) mut nii oli upee jepp !

    Tea : NII :)

    petwa : heha :)

    Julia : Voii niin on ah :) Oli noin 25 lämmintä :)

    Anonyymi : haha siellä oli kyllä ihanaa, suosittelen ! :)) nyt vaan mammalta ja papalta kinuumaan matkaa haha :)

    Anonyymi: OOKEi no joku sellanen

    Eve : hahah nii opetitt !! :D haha ja osaan sen vielki jea :D JOO kerron vaikka facebookissa tai skypessä :)) JOO se ois iha hiton siistii ja voin jo kelaa ton ku ollaa siel ! lupaan mennää joskus 18-19 v sinne :D hahah ! Ja se on kyl niin hieno paikka et suosittele vaa sun mammalle ja isille sitä ! :) Kerron terkkui kerro säki <3 miss u and love you honey <3 !!

    VastaaPoista

Paper planes kiittää, ja toivoo että laitat kommenttia asialliseen sävyyn.