tiistai 30. joulukuuta 2014

Joulu Ylläksellä / 2014

Meidän joulu, vietettiin perinteisesti meidän mökillä Ylläksellä. Olemme viettäneet perheen kanssa joulut Lapissa tai Torniossa sukulaisten luona viimeiset 10 vuotta. Itseäni ei haittaa paeta pääkaupunkiseudun hälinää ja vilskettä jouluksi, vaikka välillä aika käykin tylsäksi jääkylmässä pohjoisessa. En ole innokas ulkoilija ja mieluummin vietän aikaani mökillä chillaillen kuin 30 asteen pakkasessa. Olen sen verran kova vilukissa, etten viihdy kylmällä ulkona vaikka vaatetta olisikin kymmenittäin kerroksissa. Tänä jouluna meitä ilahdutti useampana iltana upeat revontulet. Taivaanloimu on todella mahtavaa seurattavaa ja todella maagista. 
IMG_8859
IMG_8877
IMG_8779
IMG_8856
IMG_8893
IMG_8881
IMG_8901
IMG_8789
IMG_8886

Joulu meillä alkaa aamusta yleensä ihan normaalisti aamupalalla ja sen yleensä urheilulla, mutta tällä kertaa vain äiti ja isi menivät hiihtämään. Seuraava tapahtuma oli puuron syöminen, jonka jälkeen odotti ihana lämmin sauna. Joulusauna siis voisi olla yksi tärkeimmistä perinteistä. Normaalisti tämän jälkeen koristellaan Niilan kanssa kuusi, mutta tänä vuonna tehtiin se jo edellisenä päivänä. Kun joulun juhlavaatteet oli laitettu istuttiin nauttimaan yhdestä joulun parhaimmasta tapahtumasta, eli jouluruuasta. Pöydässä näkyi kaikkia eri laatikoita, kinkkua, mätiä, kaloja.. Kun nassu oli täytetty kaikilla eri herkuilla istuttiin ähkynä olkkariin avaamaan lahjat. Tänä vuonna mun toiveena oli laajakulmaobjektiivi, mutta sain sen sijasta pukilta lisäsalaman! Laajakulma jää vielä haaveeksi, jos vaikka synttärilahjaksi. 

IMG_8845
IMG_8852

Joulu on mun mielestä ihanaa aikaa, olen monesti siitä avautunut blogin puolella. Mielestäni on ihanaa viettää aikaa perheeni kanssa ja varsinkin sukulaisten. Sukulaisia näemme niin harvoin välimatkan takia. Omasta mielestäni perheen ja sukulaisten lähellä pitäminen on hirveän tärkeää. 

with love
Juuli 

4 kommenttia:

  1. Näissä kuvissa on niin ihana tunnelma :) Tuli ihan kauhea hinku päästä lappiin :D Oot todella kaunis! :)

    http://sara--says.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Your photography is beautiful!
    - Grace xx

    P.S Would love it if you could check out my blog and maybe follow if you feel so inclined? <3
    http://voguebeach.blogspot.co.uk/

    VastaaPoista
  3. sun veljes oikeesti!!!!! sairaan kuuma

    VastaaPoista

Paper planes kiittää, ja toivoo että laitat kommenttia asialliseen sävyyn.